Haastattelut/Interviews

This page is all about interviews related to selected Art First Records artists and releases. All other releases could be found from Art First Records section of this page. Some interviews have been conducted in Finnish.

Interviews: Maximilian Latva (Hrön, EN), Veikki Virkajärvi (the Lost Album, FI), Anto Pett (CAPOPE, EN), Lauri Hyvärinen (Ipso Kuutala, FI), Johannes Sarjasto (Random associations of ideas during memory recall, FI)

Selected Maximilian Latva interviews:

Chack Chuter ATTN: https://www.attnmagazine.co.uk/features/12981

Kulttuuriuutinen: https://kulttuuriuutinen.com/2021/04/16/performanssitaiteilija-teki-4-laulua-juomisesta/?fbclid=IwAR0NIJzPkvKNUUveh67KFHa0e7_MGev-rv_neuJl1mJ1iJUK5oFUk9FbgWQ

Veikki Virkajärven haastattelu (napattu YLEn kantapöydästä koskien Virkajärven kvarttivirettä johon myös Veikki trion the Lost Album perustuu):

Kuka?

Olen Veikki Virkajärvi ja olen Vantaan Korsosta kotoisin. Olen syntyny 1986, joten tänä vuonna täytän 30 v. Aloitin viulunsoiton harrastuksen jo 5-vuotiaana. Vaikka meidän perheessä ei ollut muita muusikoita, musiikin harrastamista tuettiin ja pidettiin tärkeänä. Viulun vaihdoin klassiseen kitaraan 7-vuotiaana ja hiukan myöhemmin sain myös sähkökitaran. Meillä oli ala-asteelta asti oma kellaribändi isoveljen ja kahden kaverin kanssa ja aloimme harrastaa bändisoittoa muun leikin ja pelailun ohella. Suosikkimusatyyli oli yleisesti musta rytmimusiikki ja yläasteen ja lukion aikana alkoi jo jazz kiinnostaa. Lukion kävin Sibelius-lukiossa. Sitten pääsin Siban nuorisolinjan ja Metropolian kautta viimein Siban jazz-osastolle.

Olen asunut koko aikuisikäni Helsingissä, mutta olin vaihto-opiskelijana Tallinnassa, jonne myös jäin asumaan toiseksi vuodeksi tyttöystävän kanssa. Ehdottomasti inspiroivin paikkakunta on minulle tällä hetkellä Tallinna.

Opinnot

Äitini oli huomannut kiinnostukseni jazzmusiikkiin ja ehdotti mulle nuorisolinjalle pyrkimistä. Vaikka olin pitkään unelmoinut kitaristin ammatista, luulen, että nuorisolinjalla eli lukion aikoihin tajusin, että se voisi olla hyvinkin mahdollinen vaihtoehto. Ammattiopinnot aloitin heti sivarivuoden jälkeen Metropolian pop-jazz-linjalla. Sitten muutaman vuoden jälkeen Akatemian jazz-osastolla.

Tykkään soittaa sähköbassoa, mutta sitä tulee harvoin soitettua. Opintojen jälkeen varmasti ehtii enemmän, toivottavasti. Pianonsoittoa olen vältellyt hyvin pitkään, mutta se on meillä pakollinen sivuainesoitin, joten olen alkanut harjoitella sitäkin ja itseasiassa kun siinä pääsee alkuun, se on yllättävän rentouttavaa. Valmistun todennäköisesti tänä vuonna.

Opettajat

Tärkein ja pitkäaikaisin opettajani jazzmusiikin saralla on ollut kitaristi Teemu Viinikainen. Pääsin hänen tunneilleen lukioaikoina Siban nuorisolinjan kautta. Ja siitä eteenpäin välilla harvemmin ja välillä tiheämmin jazz-osastolla.

Säveltäjät

Tuntuu ihan mahdottomalta sanoa vain yksi lempisäveltäjä, mutta silloin kun on ollut pakko valita niin olen sanonut Stevie Wonder. Hän on sellanen nero ollut jo lapsuudesta asti, jonka musiikissa minun mielestäni yhdistyy niin paljon kaikkea hyvää mitä arvostan musiikissa. Hän on myös yksi niitä harvoja taiteilijoita, joilla on niin persoonallinen kokonaissoundi, että se näyttäytyy jopa omana genrenä minun pääni sisällä. Muistan kun meillä oli ylästeen enkunkirjassa kappale I just called to say I love you, joka kuunneltiin tunnilla. En tiedä mitä muut korsolaiset teinit ympärilläni siitä olivat mieltä, mutta minulla tulivat kylmät väreet ja tippa linssiin.

Minun mielestäni ehkä tärkein elementti musiikissa, joka vetoaa ja puhuttelee, on rehellisyys. Se on myös aika mystinen elementti, jota on vaikea määritellä. Omaperäisyyttä ei saa sekoittaa tähän. On paljon artisteja, jotka tekevät ns. omaperäista musiikkia, mikä jostain syystä ei kuulosta minun korvaani rehelliseltä… toisaalta rehellisyyskin voi olla kuulijan korvassa. Mutta esim. juurikin Stevie Woder kuulostaa ainakin 70-luvun levyillään rehellisyyden perikuvalta. Rehellisyys tulee ehkä siitä, että tekee musiikkia, koska nauttii siitä ja uskaltaa luottaa vain omaan makuun. Se on myös helpompi saavuttaa yksin kuin porukassa, niin kuin Steviekin teki yksin melkein kokonaan levynsä alusta loppuun asti. Joistain artisteista huokuu myös sellanen mielenkiintoinen piirre, että he tietävät mitä he tekevät ja tietävät olevansa maailman parhaita siinä. Se on myös hienoa.

Idolit

Charlie Parker. Jazzin kuningas. Se kuulostaa joka sekunti hyvältä. Voi esimerkiksi kuunnella levyä painamalla stoppia parin sekunnin välein ja joka välissä on pelkkää timanttia. Hänen luomansa sävelkieli ja virtuositeetti ovat niin vahvoja, etteivät ne petä hetkeksikään.

Harrastukset

No täytyy sanoa, että tällä hetkellä ei elämään mahdu muuta kuin musiikki. Muu on sitten ihan viihdettä ja rentoutumista. Paitsi että musiikin sisään mahtuu niin paljon eri tyylistä tekemistä, että sitä on vaikea rajata. Voisin itse asiassa sanoa harrastavani musiikin ja kitaran teoriaa. Se on mulle kuin luovaa taidetta. On hienoa ja voimaannuttavaa kokea löytävänsä jatkuvasti uusia näkökulmia ja kehitellä omia teorioita, minkä toimivuudesta on vastuussa vain itselleen. Visuaalisen taiteen tekeminenkin on mukavaa, kun sillä on joku merkitys itselle.

Entä muuta?

Siitä lähtien kuin keksin kvarttivireen kitaraani, kaksi ja puoli vuotta sitten, tunsin löytäväni jotain niin tärkeää ja suurta instrumenttiini liittyen, etten voisi koskaan siitä luopua. Näen itseni 60-vuotiaan soittamassa ja opettamassa kvarttivireistä kitaraa kaikille halukkaille. Tietenkään koskaan ei voi tietää, mitä elämässä tapahtuu.

Anto Pett interview concerning his work and latest release CAPOPE with Anne-Liis Poll and Sergio Castrillon:

AF: You are quite known teacher and performer of improvised music and also pretty frequent visitor here in Finland. Lately I have seen your name attached as part of different faculties that teach improvisation to musicians of classical background. Still, when talking about your own work and particularly this latest release CAPOPE, with Anne-Liis Poll and Sergio Castrillon, I wonder if you see it being a part of this particular (classical music) tradition or would there be a more suitable way to describe it?

AP: I don’t think there are much traces from classical music tradition. This can be called contemporary or free impro now.

AF: Many people who know your work seem to agree that you have quite very distinctive style. Some of the more recognizable techniques seem to relate to the way how you use your pitch material. Technique that reminds me loosely of the mid. period works by composers of the second viennese school (works such as first piece from op. 11 piano pieces by Arnold Schoenberg or Nacht from his Pierrot Lunaire. Both that also operate with very carefully constructed pitch class sets). I would assume that quite many people would find it very interesting to know a bit more about your method, how it works, how you ended up developing it at first place and how it has shaped your way of approaching this kind of music?

AP: I am not interested about A. Schoenberg music at all. This kind of pitch, rhythm or any other music aspect controlling ability can be origin from my long martial arts (karate, wu shu, tai chi) practice, where similarly every single technical aspect would be workout/accomplish as far as possible with continuous training. The aim is that the pitches and intervals will be more as sound color thinking/perception based, not muscle memory or technical based and the energy flow into this, in any kind of condition, should be not interrupted.

AF: It seems that there has recently been a growing tendency, at least here in Finland and also in United States, for improvisers to navigate towards territories where the focus have been shifted from pitches to different kinds of sound textures (with the lack of better word). Approach quite close to sound arts and music concrete instrumentale introduced by composers like Helmut Lachenmann. One of the local figures who likes to talk quite a bit about these practices here in Finland is cellist Sergio Castrillon who also plays with you in this record. I wonder how you personally see this particular trend and if it has effected to your own practice some how?

AP: The musicians use different words to describe their actions! I follow the flow of energy and the finest nuances there also in musical communication, in playing together situation. Thats all, what I have interest!

AF: Some of the more general topics coming to mind is this quite classic and ever evolving idea of the form. I wonder how you tend to see it as an improviser?

AP: Again I follow the energy of the musical material, how long certain material can be fresh and the overall form depends, how long the players can keep the energy level up with this materials.

AF: Would there be any personal preferences related to form depending wether you’d be working as a solo performer or with different ensembles such as CAPOPE for example?

AP: It will be always more interesting for me to play together with interesting personalities, but solo performing will be OK, when there is this kind of possibilities.

AF: You have worked quite a bit with different kinds of people. How do you personally see the difference between classical or for example more popular music, jazz or world music practices when it comes to working with people that come from those traditions (when talking about improvised music)?

AP: Sure, different musical experience will show their preferences, thats OK for me. I try to develop their attention to understand and control, what they are doing and why.

AF: If I got it correct. You’re also all the time working on developing your self as improviser. I wonder what kind of methods do you use for the purpose? Would there, for example, be some daily exercises/routines that you tend to do and how important do you find those disciplines being for you or in general for any improviser?

AP: Meditation and joga + some exercises for fingers to keep them in fit. That’s my daily program.

AF: You have been following the scene for quite a while now. I wonder how you have seen it’s development within the recent years compared to the time when you first started?

AP: I can see more and more interesting musicians coming to impro field now and for sure more impro events too, to compare with 30.- 40. years back. But everything is moving like with waves of activities. We can have better understanding of current situation after a bit more distant look, either we are on the pike of the wave or lower phase, its difficult to say.

Lauri Hyvärisen haastattelu koskien levyä Ipso Kuutala:

AF: Mikä on Ipso Kuutala?

LH: Ipso Kuutala on luomus joulukuulta 1988.
Lego-teos

AF: Eli onko kirjaimellisesti kyseessä kuva mikä on myöskin levynkannessa?

LH: On. Legoteoksesta ei tiedetä muuta kuin, että olen tehnyt sen joulukuussa ’88 ja kuvan on ottanut äitini tai isäni. valokuva on perhealbumista. Ipso Kuutala on nimi, jonka olen antanut teokselle.

Jatkan vielä sen verran, että kiinnostus tämän kuvan käyttöön on sen takana oleva tietynlainen lapsen lahjomattomuus ja pidäkkeettömyys jonkin tekemisessä. Tämä on eräs keskeinen teema. Toki lähestyn tekemistä eri tavalla nykyään.

Musiikista tiedetään, että kuultava materiaali on toteutettu kahdella otolla kahtena päivänä V. Vokkolaisen olohuoneen pöydän äärellä. Vaikka kenties tunnistettavia kitaran ääniä ei ole juurikaan kuultavissa, tekemisen keskiössä on silti eräs akustinen kitara. Keskeistä on eräänlainen fyysisyys ja improvisaatio.

AF: Miten fyysisyys ilmenee tässä tapauksessa?

LH: Musiikin takana ei ole abstraktia prosessia eli sävellystä tai idiomia, vaan äänet on tuotettu intuitiivisesti ja reagoiden ympäröivään tilaan. Myös sattumalla on merkittävä vaikutus lopputulokseen.

AF: Tekeekö se tästä jollain tavalla fyysistä?

LH: Osaltaan tilallisuus, mutta myös osaltaan soittotekniikat tekevät siitä fyysistä. Soittotekniikoita kutsun ”mekaanisiksi”. Valitsemani tekniikat ovat funktioita, jotka ikään kuin soittavat itseään. Soittaja vain laukaisee nämä toiminnot.

AF: Ja improvisaatio koskee tässä tapauksessa näiden kyseisten tekniikoiden valintaprosessia?

LH: Kyllä. Siihen kuuluu kuunteleminen vahvana osana.

AF: Mainitsit, että musiikin takana ei ole abstraktia prosessia eli sävellystä tai idiomia. Muoto näissä molemmissa kumminkin tuntuu hirveän luontevalta. Suhtaudutko siihen jollakin tietyllä tavalla vai annatko sen vaan syntyä (puhuttaessa sooloteoksista)?

LH: Improvisaatio liittyy juuri muotoon ehkä eniten. Tässä äänityksessä aloitin soittamaan ilman mitään suunnitelmaa tulevista tapahtumista. Valinnat, muutokset, vaihdokset – kuinka tietoisia tai ei-tietoisia sitten ovatkaan – tapahtuvat soittohetkellä. Ero sooloteoksien ja muiden kanssa tehtyjen improvisoitujen esitysten kanssa on siinä, että soolossa siihen muotoon voi vaikuttaa.

Kuitenkin, luulen että voin ymmärtää muotoa vain klassisen aristoteelisen dramaturgian kautta: alku, keskikohta ja loppu.

AF: Muodon voisi kenties helposti ymmärtää idiomiksi. Tässä kumminkaan et taida kokea sitä sillä tapaa?

LH: Koen muodon välttämättömyytenä, jota ei voi paeta. Se on idiomivapaa. Se liittyy enemmän (luontaiseen) havainnointikykyyn kuin harkittuun päätökseen. Haluan tarkentaaa, että idiomin sisäinen toiminta voi olla myös luontaista. Ja tiedostamatonta. Tämän musiikin soittaminen yhtäaikaisesti on ja ei ole luontaista minulle.

AF: Ehkäpä noista käyttämistäsi tekniikoista voisi olla kiinnostavaa kysyä myöskin. Olisikohan alustuksena asianmukaista väittää, että säveltasoilla jotka jollakin tasolla aukeaisivat esimerkiksi erilaisiksi säveliköiksi ei ole juuri sinulle merkitystä? Saman kysymyksen jatkaisin mielelläni välittömästi käsittämään myöskin erilaisia harmonioita sekä rytmejä. Tarvittaessa ohjaten kysymystä erilaisten kestojen merkitykseen tekemisessäsi?
Puhumme nyt tietenkin Ipso Kuutalasta.

LH: Kysymys on erittäin kiinnostava. On varmasti mahdotonta väittää, että näitä tasoja ei olisi löydettävissä tekemästäni musiikista. En yritä välttää niitä ja ne kiinnostavat minua. Voidaan varmasti sanoa, että tämän teoksen lähtökohdat ovat esimerkiksi äänenvärissä. Kuitenkin, näiden soittotekniikoiden käytön lähtökohtana on tiettyjen henkilökohtaisten lihasmuistiin perustuvien soittotapojen välttäminen. Se voi olla kiinnostavaa improvisaation kannalta. Säveliköt, harmonia ja rytmi – ne ovat löydettävissä musiikista. Soittaessa niihin vain etsiydytään ns. vaikean kautta.

AF: Valmisteletko tällaisia teoksia yleensä millään tavalla?
Tai ehkä parempi tapa asetella kysymys olisi, että esim. tässä tapauksessa juteltuamme, että olisi siistiä julkaista tämä levy niin minkälaisia asioita itse tekijä sitä valmistellessaan joutui ottamaan huomioon?

LH: Tätä yksittäistä teosta en suoranaisesti valmistellut. Alunperin oli tarkoituksena valmistella, mutta kävin eräällä lounaalla ystäväni kanssa merkittävän keskustelun, jossa tuskailtuani ideattomuutta ja ajan puutetta hän sanoi, että kannattaa toteuttaa äänitykset sillä tavalla miten on tottunut toimimaan – tapauksessani siis improvisoimalla. Äänityksiä edeltäneinä kuukausina olin myös soittanut muutamia soolokonsertteja, joissa olin saanut jonkinlaisen käsityksen siitä mitä yksin voisin soittaa.

AF: Olivatko nämä konsertit keskenään kovin samantyyppisiä vai pyritkö hakemaan yleensä variaatiota niiden välille?
Mietin tässä lähinnä itse tekotapaa jonkinlaisena mahdollisena idiomina.

LH: Jotkut musiikilliset elementit toistuivat kyllä konserteissa. Tämä saattaa olla pitkä tie, mutta joskus ajattelen, että idiomi on itse instrumentti. Esimerkiksi tässä tapauksessa se on tietty akustinen kitara, jota olen soittanut nyt muutamia vuosia. Olen huomannut, että se soi tietyllä tavalla. Myös käyttämäni objektit soivat tietyllä tavalla. Kenties näistä muodostuu sitten joku idiomi, jos näin haluaa sanoa.

AF: Tätä et sinänsä koe ongelmalliseksi?

LH: En missään nimessä. Ylipäänsä, päällimäisenä pyrkimyksenäni on vain soittaa… jotain. Instrumentti, yleisö, tila, muut soittajat ym. sanelee aina ehdot.

AF: Ainakin osittaisena pyrkimyksenä kumminkin lienee, ettei itse musiikin takana ole jonkinmoista idiomia. Voisitko eritellä missä kohdassa tällaiset idiomit omalta kohdaltasi ovat tai muuttuvat ongelmallisiksi?

LH: Idiomit muuttuvat ongelmallisiksi silloin kun ne estävät idiomivapaan lähestymisen.
VV: Olisiko tällaisesta tilanteesta antaa esimerkkiä?

LH: Jos voidaan objektiivisesti arvostella jonkun soittoa hyväksi tai huonoksi sen perusteella kuinka hyvin se noudattaa tietyn idiomin sääntöjä.

AF: Onko sinulla itselläsi taipumusta arvioida jälkikäteen omia teoksiasi tai levytyksiäsi jollain tapaa?

LH: Arvioin niitä kyllä, sillä en halua julkaista mitään mihin en ole itse tyytyväinen. Olen tyytyväinen tähän levyyn, sillä se kuulostaa luonnolliselta.

Johannes Sarjaston haastattelu koskien teosta Random associations of ideas during memory recall:

AF: Muistanko nyt oikein, että tässäkin pelattiin jo tuolla viidennellä ulottuvuudella?

JS: se on monimutkaista

kyllä siinä on mukana tuota viidettä ulottovuutta

toihan on aika monitulkintainen score

mutta pääasia on että purjehtii saarelle ratsastamaan ja kalaonnikin olisi hyvä olla myöten

rapumerrat voi tarkistaa seuraavalla levyllä

viidesulottuvuus tulee mukaan sitten siinä miten tuota laivamatkaa käsitellään

ja ratsastusta

AF: Ok!

JS: siinä on koko score alkuperäisenä

se on tulkittu sitten tuon ulottuvuusteorian kautta

AF: Eli miten?

JS: no

aluksi tekee yhden kalareissun ratsastussaarelle

luo siihen ne kaikki tarvittavat elementit

purjehdusäänet, kalastus, ratsastus, vesi, meri-ilma jne

sitten niistä lähtee rakentamaan samplerilla joka toimii miditrikkerillä

ja sitten tallentaa sen miditrikkeriraidan kun tulee onnistunut otto

sitten vetää sen saman miditrikkerisampleriraidan läpi sämplättynä sitä jo valmista kala ja ratsastusreissua

ja siinä alkaa sitten tulemaan erilaisia potentiaaleja miten se kalastusreissu olis voinut mennä silleen monikerroksellisesti

se alkaa polveilla moneen suuntaan, siis ne potentiaalit

jos ymmärsit

AF: Luulen niin.

JS: niistä on sitten toki pakko valita jokin esteettisesti miellyttävä kokonaisuus koska tätä formaattiahan ei voi täysin tallentaa

mutta yritin saada mahdollisimman tarkan kuvan siitä mikä oli haussa

AF: Eli uudet ulottuvuudet syntyvät nimenomaan itse ensimmäisen matkanteon jälkikäsittelystä?

JS: no siis

tarkotuksena olis tuoda esille ne äärettömät potentiaalit mitä se matka olisi voinut olla, vaikka tosin uskon että se ensimmäinen matka oli todennäköisin

AF: Ja matka siis toimii oman itsensä päällä, alla, sisä- että ulkopuolella ja näin ollen uusilla tasoilla verrattuna tavanomaiseen 3Dhen?

JS: joo kyllä näin juuri

se association kaksi on iteasiassa se hevosreissu saarella

AF: Ok.

JS: yksi on purjehdusmatka saarelle

AF: Poikkeaako se ensimmäisestä muuten kuin ilmeisen materiaalivalintansa puolesta?

JS: ei

AF: Eli venettä ei enää käsitellä?

JS: joo

hevosta ja ratsastusta ja millasia asioita siellä saarella on

AF: Elektronista musiikkia median varsinaisessa merkityksessä.

JS: lähteistä mitkään ei ole alunperin elektronisia

ne on vaan sämplätty eri vauhdeilla moneen otteeseen

AF: Mietin lähinnä jälkikäsittelyä.
Vai saisiko tuon livemuusikoiden vetämäksi?

JS: oon miettinyt ja se on mahdollista

sen voisi toteuttaa niin että matkan materiaalit tehdään etukäteen

ja ensimmäinen matka

ja sitten sitten samplaamalla voisi edetä

kullakin olisi kukin materiaali matkasta mitä se ohjaisi

AF: Mietinkin, että näin sen varmaan pitäisi olla. Ilman samplausta ja pelkillä muusikoilla esim. jousikvartetilla tuo ei ihan tuntuisi osuvan.

JS: joo ei pysty

AF: Juuri näin. Ihminen = ongelma?

JS: ihminenhän siinä samplaa kuitenkin

AF: Se on totta kyllä
ja käyttää omia esteettisiä mieltymyksiään tottakai.

JS: kyllä

toimii jumalana

kuuntelin juuri jonkun henkisen gurun puhetta astraalitasolla elämisestä ja siellä ei kuulemma ole tunteita

ne ovat tämän maallisen kehon riesa joka estää kirkkaan ajattelun

AF: Eli tavallaan tämä toimii niin, että tekijä jumaltuu prosessin aikana?

JS: kyllä toimii

ensimmäinen matkahan tehdään itse

sitten aletaan tutkimaan sen potentiaaleja

toki aika haittaa esitystä

AF: Eikö tämä päde vain livetilanteeseen? Itse nauhallahan kuullaan vain ote jossa koko prosessi ollaan jo toteutettu.

JS: riippuu mitä pitää itse jumaltasona

jos pystyy hallitsemaan potentiaaleja ja aikaa onko silloin jumala?

sinänsä mitään ei luoda

paitsi se matka prosessina

AF: ja matkan käsittely mitä ilmeisimmin mikäli siinä käytetään tekijän esteettisiä mieltymyksiä?

JS: käyttääkö jumala esteettisiä mieltymyksiään meidän potentiaaliemme käsittelyssä? olettaen että on olemassa siis todellisempia potentiaaleja kuin toiset

jos kaikki potentiaalit ovat keskenään yhtä todellisia siinä ei voi olla mitään jumalaa

mutta käsittääkseni jotkut potentiaalit ovat todennäköisempiä kuin toiset.

en sitten tiedä tekevätkö ne niistä todempia

AF: Tämähän sulkeutuu mukavasti.

Ehkä sitten itse nimeen eli ”random associations of ideas during memory recall”?

JS: nimi kuulostaa intellektuellille

näin sen netissä osana jotain hienoa lausetta

AF: Mitä se tarjoaa tuohon sisältöön?

JS: se hämää

kuulija voi yrittää tehdä siitä päätelmiä mitkä johtavat väärään lopputulokseen

vähän kuin saatana joka johdattaa ihmisiä’ valheeseen

eli ei se tarkota oikeestaan mitään. kuulostaa vaan hienolta

toki sille vois keksiä jonkun ylevän tarkotuksen

kai se etäisesti viittaa yleisiin esitysohjeisiin mitä minulla on kaikkiin kappaleisiin

eli tietoisen ajattelun hylkäämiseen

ja kokonaisuuden muodostumiseen näennäisen sattumanvaraisesti

AF: Kumminkin suhteessa partituurin narratiiviin?

ei sinänsä

otat nimen liian vakavasti

Sävellyksen tehtävänä on strukturoida lopputulosta vaikuttamatta esittäjien tekemiin valintoihin